4. Puusepänverstas / kokoonpanohalli 1920-luku

Kylän nuoret miehet tulivat Mathildedalin tehtaalle töihin pojankloppeina; yksi sai aloittaa siivoustöissä, joku toinen taas juoksupoikana. Alvar seurasi isänsä esimerkkiä 20-luvun puolivälissä. Reippaalla nuorukaisella oli kädentaitoja, joten hän pääsi puusepänverstaalle tekemään valumalleja. Mallipuuseppänä tienasi markan tunnissa.

Verstaan puinen osa oli rakennettu jo 1900-luvun alussa, mutta vuonna 1928 sen jatkeeksi tehtiin sementtitiilinen kaksikerroksinen rakennus tuotteiden kokoonpanoa varten. Se vasta oli jotain! Koneet sijoitettiin vanhempaan osaan, ja nyt Alvarkin pääsi töihin koneiden ääreen. 

Kun 30-luvun laman aikaan väkeä tehtaalla vähennettiin, päätti Alvar lähteä merille. Kolme kesää kului seilatessa maailmalla, mutta talvisin Alvar aina palasi kotikyläänsä. Oli turvallista tulla, sillä tehdas toimi, ja hyvälle työmiehelle kyllä löytyisi paikka ennen pitkää. Näin kävikin, ja Alvarista tuli puu- ja maalausosaston työnjohtaja. Siinä hän teki elämäntyönsä ja jäi eläkkeelle 70-luvulla. 

Puusepänverstaassa tehtiin kaikenlaista, Alvar kertoo, sota-aikana muun muassa kenttäkeittiöitä ja eräänlaisia puisia kehikkoja, joihin pakattiin eturintamalle menevät ruoka-astiat, jotta ne pysyivät lämpiminä. Ja silppurit, joilla tuotettiin karjalle rehua, olivat aikansa hittituote. Puurunkoisia, käsikäyttöisiä olkisilppureita tehtiin peräti 54 000 kappaletta. Siihen aikaan maatalouskoneita todella tarvittiin!

Puusepänverstaan uudempi osa toimi maalaamona ja sorvaamona 50-luvulle saakka. Alakerrassa koottiin maatalousmoottoreita ja koneistettiin raidevaihteen osia. Wihurin omistuksessa tehdas teki myymäläautojen koreja, kuorma-autojen alustoja ja asuntovaunujakin. Kun puimakoneiden valmistus 60-luvun alussa päättyi, nousivat aikansa huipputuotteiksi Winha-moottorikelkat ja Volkswagenin tekniikkaan perustuvat Teijo-lava-autot.